Istun viimeistä iltaa tämän kodin tällä sohvalla. Luulin itkeväni silmät päästäni, koska siinä on jotain nostalgista, että en enää koskaan istu tässä. Ehkä olen itkenyt jo niin paljon, että joet silmämunieni takana ovat kuivuneet. Ehkä en kuitenkaan usko, että tämä olisi viimeinen kerta.
Minä olen nimittäin lähtenyt jo kerran aikaisemmin ja palannut takaisin. 

Olimme yhdessä yli kaksikymmentä vuotta. Lapset ovat muuttaneet pois kotoa. Tiedän, että kumpikaan heistä ei halua meidän eroavan. Toinen sanoo, että oli jo aikakin, mutta näen hänestä, että ne ovat vain sanoja. Kyse on enemmän hänen sisimmästään kuin tästä erosta. Hänestä tuntuu paremmalta ajatella, että näin on hyvä, kuin olla todella sitä mieltä. Harva lapsi haluaa, että äiti ja isä eroavat, jollei ole nähnyt yletöntä turpaan mättämistä tai viinalla läträämistä, joka loppuisi eron myötä.  

Syy eroomme on se perinteinen. Ei ollut tarpeeksi aikaa toisillemme. Kaikki muu oli tärkeämpää.
Sitten minulla alkoivat vaihdevuodet. Aloin miettiä, mitä olin saavuttanut elämässäni. Entä parisuhde, joka oli merkinnyt minulle eniten; olinko onnellinen? 
Oli pakko tunnustaa, että en ollut. Kaikki luulivat, että olin, mutta totuus oli toinen. Olin rakennellut jonkinnäköistä kulissia. Someen latasin kuvia tropiikista aviomieheni kainalossa, taustalla pällistivät isosilmämunaiset apinat.  Olimme muka onnellisia. Huolsimme muka avioliittoamme. Kyllä joo, jos huoltamiseksi lasketaan kainalokuvat kerran vuodessa tehdyiltä parisuhteenhuoltoreissuilta, joiden keskeisintä sisältöä olivat hiljaiset hetket auringossa tai pitkät yöunet. 

Eteinen on täynnä laatikoita. Mieheni pyysi minua muuttamaan pois mahdollisimman nopeasti. Hänen mielenterveytensä ei kestä nähdä mitään minuun liittyvää kodissamme, johon hän jää asumaan. En tiennytkään omistavani näin paljon kenkiä ja vaatteita. Koko pitkä eteinen on täynnä laatikoita. Osassa laatikoita lukee "harvoin käytetyt". Ne kannattaa viedä suoraan häkkivarastoon.

Voisin itsekin mennä laatikkoon ja rustata sen kanteen "harvoin käytetty".
Itse asiassa jos ihan rehellisesti puhutaan: Meidän avioliittomme kaatui siihen, että harrastimme liian harvoin seksiä.
Hyvät ihmiset! Jos haluatte pitää huolta avioliitoistanne, niin ymmärtäkää, että rakastelu on parisuhteen liima. Se ihan faktisesti kiinnittää ihmiset toisiinsa, koska seksiaktin aikana erittyy tiettyjä hormoneja. Ihminen on luotu rakastamaan toista. Rakkaus kuolee ilman rakkauden tekoja. Seksi ei ole ainoa asia, joka sen yhdessä pitää, mutta yksi niistä tärkeimmistä. 

Te, jotka ette istu viimeistä iltaa yhteisessä kodissanne, menkää juuri nyt kumppaninne viereen ja hyväilkää häntä.
Sanokaa, että tässä maailmassa ei ole ketään niin ihanaa. Kukaan ei voi vastustaa noita sanoja, oli sitten kuinka kovanaama tahtookin.
Rakkaus on juttu, joka pehmentää kovankin niin kauan kuin sitä todella on olemassa.

Huomenna on sunnuntai. Saan uuteen asuntoon avaimet yhdeltätoista. Silloin kun te muut rakasteletta aviopuolisoittenne kanssa. Olen iloinen puolestanne. Pitäkää tuosta kiinni.